Artikkelien arkisto
02.12.2016 19:17
Tänään saimme Oton kanssa ihania uutisia heti aamusta, sillä pentueen kasvattaja ilmoitti, että ultrassa nähtiin ainakin viisi pentua ja näin ollen Otosta tulee isä ensimmäistä kertaa!! :) Ultra laite oli vanhanaikainen, joten epäilys on vahva että Iineksen masussa voi hyvinkin uiskennella...
03.11.2016 00:00
Otto astui Iineksen niin mallikkaasti kahtena päivänä, ettei olisi uskonut sen olevan ekaa kertaa asialla. :) Iineskin oli erittäin halukas lisääntymään, eikä ihmistä tarvittu heidän touhuihin, vain nalkissaolo aika oltiin tietenkin pitämässä kiinni.
Viime perjantaina pariskunta pääsi...
21.10.2016 08:41
Tässä makupaloja eiliseltä höntsäilyltä. :) Vaikka treenit on jääneet edelleen aika vähille ohjaajan aikapulan takia, on onneksi Oton iloinen mielentila ja perustekniikka pysynyt auttavasti tallella. Katsotaan mihin talven aikana kyetään ja keretään. :) Jälkihommissa ollaan ihan hyvällä mallilla ja...
25.09.2016 13:57
Terveiset hiljaisuuden keskeltä. Kesäaikaan meillä jäi treenit hyvin vähille, toki jälkeä tuli ajettua heinä-elokuun aikana ihan mukavasti pellolla. Ensimmäinen metsäjälkikin kokeiltu täydellä esinemäärällä, olin todella tyytyväinen koiran työskentelyyn. Jos vain aikaa riittää ensi kesänä treenata...
13.03.2016 00:00
Saatiin kuin saatiinkin Oton kanssa kakkos koulari avosta, eli kolmas ykkönen napsahti pistein 271,5!! :) Tuomarina Anne Nokelainen. Ruutuunlähetyksessä tuli valitettavasti "pari muuttujaa", lähetin koiran jotenkin huonosta kohdasta merkkitörpön edestä niin, että se lähti ensin kiertämään merkkiä...
29.02.2016 00:00
Otto Liperin kennelkerhon vuoden 2015 Tokokoira, Muotovalio sekä BIS 3 koira!! Onnea Otto! <3
14.02.2016 08:18
Käytiin Pieksämäellä tokokokeessa, vaikka takana oli "kaoottinen" treeniviikko niin vedettiin meidän ennätystulos AVO1 pistein 301,5 & KP! Tuomarina Anne Nokelainen. Koira ja meidän yhteistyö sai niin paljon kehuja, että kyllä meinasi silmät kostua.. En ole aiemmnin kuullut tuomarin olevan noin...
18.01.2016 17:46
Ensimmäiset hallitreenit sitten joulukuun puolenvälin. Ohessa videomatskua. Ihan koko treeniä ei kuvattu, vain pätkiä, sillä pakkasta oli -23 ja säästimme kuvaajan sormia. ;)
Tässä linkki
06.01.2016 00:00
Pidempi kisatauko on nyt katkaistu ja kävimme Oton kanssa korkkaamassa avoimen luokan uusilla säännöillä. Kaikki ei mennyt aivan nappiin, mutta saatiin ykköstulos pistein 263,5 ja luokka voitto. Tuomarina oli Mauri Pehkonen, lisäksi kehässä oli kaksi tuoamriharjoittelijaa liikkurin ja varsinaisen...
07.12.2015 08:38
Pieni videonpätkä eilisistä treeneistä.. Olen ollut aika laiska ottamaan talteen mitään treenejä ylipäätään. Ehkäpä voisin hieman ryhdistäytyä jatkossa, hyvää palautetta on itselleni katsoa omia rävellyksiä.. ;)
www.youtube.com/watch?v=Db-4VJjO8MU
Kohteet: 1 - 10 / 29